Rantatien Koulu

image

Aikaisemmin minä olen puhunut EVS kordinaattorini Sannan kanssa, että joskus mielelläni vierailisin Virtain peruskoulussa, koska minä olen utelias millaisia oppitunteja siellä voi olla. Jatoissapäivänä yhtäkkiä Sanna ilmoitti minulle, että voin mennä hänen mukaan Rantatien peruskouluun. Oltiin 2 tuntia lapsien kanssa, jotka eivät asu Virroilla ja iltapäivällä, tuntien jälkeen heillä on vielä aikaa, kunnes heidän koulubussinsa hakevat heitä kotiin. Siis me pidimme heidät kiireisinä:)
image
Lapset olivat noin 8-10 vuotiaita, ja he olivat niin söpöjä! He eivät yllätyneet minua näkemisestäni. “Mistä on Dóri kotoisin?” peli näytti hyvältä, se kesti pitkään kunnes lopulta he saivat selville että olen unkarilainen. Ensin pelattiin barkochbaa, mutta lopuksi hirsipuu peli toi ratkaisun. Alussa he luulivat että olin amerikkalainen, mutta oli myös arvauksia ruotsalaisesta, espanjalaisesta ja ranskalaisesta. Muutenkaan he eivät tienneet oikeastaan mitään Unkarista, ehkä vain sitä, että “saksaa puhutaan siellä” :)
image
Apit oli koulussa eilen:)



Ja eilen osallistuin ekaluokkalaisten äidinkielentunnille, joka kesti 45 minuuttia ja jossa harjoiteltiin lukemista. Minä pidin siitä kovasti, ettei lapsien tarvinnut viettää aikaa penkissä - opettaja, Leila antoi heille aktiivisia tehtäviä. Minulle se on täysin hämmästyttävää, että tunnilla oli vain 7 oppilasta. Unkarissa peruskoulujen luokassa on vähiten 25 lasta! Yleisesti tässä luokassa on 17 oppilasta, mutta äidinkielen tunti jaettiin kahteen osaan, siis tällä tunnilla oli vain 7 lasta. Tämä on loistava mahdollisuus sekä lapsille ja opettajille, koska on enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kaikille. Tosi ihanne oppilasmäärä!
Tunti oli interaktiivista, lapset selvästi nauttivat tehtävistä, he eivät edes huomannut että he olivat opiskelemassa. Opettajilla on suuri vapaus siinä että MITEN hän opettaa (tänään esim. lukemisen harjoitus oli bingo-pelin kautta). Kaiken kaikkiaan minä voin sanoa lyhyen kokemukseni mukaan, että lapset täällä pitävät koulusta, ja opettajat voivat työskennellä paljon rauhallisemmassa ilmapiirissä kuin Unkarissa.
Toivottavasti minulla on myöhemminkin vielä mahdollisuus vieraluun kouluun! Se oli tosi lumoava kokemus! Kiitos, Leila ja Sanna!
image
Minä opiskelin aakkoset lapsilta:)
image
image
image
Unkarissa tätä kutsutaan pyöräparkiksi, Suomessa suksiparkiksi:))